Kouluratsastus on helposti hevoslajeista kaikkein vaatimattominta katsottavaa, mutta suorittavan ratsukon kannalta katsottuna näin ei ole. Vaikka ulkoapäin voi näyttää ettei ratsastaja hevosen selässä tekisikään mitään, oikeasti ratsastaja ja hevonen tekevät molemmat todella paljon töitä liikkeiden suorittamikseksi. Kouluratsastuksessa arvostetaankin mahdollisimman eleetöntä ratsastajaa, ja toisaalta myös käy järkeen, että asioiden suorittaminen mahdollisimman mahdollisimman eleettömästi onkin hankalampaa kuin että suoritus saisi näkyä.

Voisi myös kuvitella, että kouluratsukon hevosen fysiikalla ei ole niin paljon merkitystä kuin vaikka este- tai laukkahevosen. Näin ei kuitenkaan ole, ja myös kouluratsastukseen löytyy paljon jalostamoita sekä hevossukuja jotka tuottavat nimekkäitä ja tasokkaita kouluratsuja. Esteratsun ponnistusvoiman tai laukkaratsun nopeuden sijaan, kouluhevoselta arvostetaan askellajien lennokkuutta, tasapainoisuutta sekä rytmiä ja joustavuutta. Tasapainoisen ja lennokkaan askellajin suorittaminen vaatii hevosen lihaksistolta paljon.

Kouluratsua voisikin siis verrata vaikka taitoluistelijaan; ilman maksimaalista lihaskuntoa ei taitoluistelijakaan pysty suorittamaan kolmoispiruetteja. Lihaskunnon lisäksi hevoselta vaaditaan myös huipussaan olevaa tasapainoa, sillä monet liikkeet tapahtuvat joko pienessä tilassa, lähes paikallaan, tai ovat hevoselle rakenteellisesti erittäin haastavia. Tällaisen tasapainon ja lihaskunnon saavuttaminen hevoselle vaati useiden vuosien harjoitusta, ja erittäin tasapainoista lihastreeniä toispuolisuuden välttämiseksi. Näinollen on kouluratsastus myös yhtä haastavaa kuin este- tai kenttäratsastus, ja niin hevosella kuin ratsastajan fysiikalla on jälleen suuri merkitys ratsukon suoriutumisessa.