Hevosen ostaminen lainarahalla: Tulevan omistajan muistilista

Oletko ottamasta siirtymäaskelta hevosharrastuksesta oman hevosen omistamiseen? Hevosen omistaminen on monelle suuri unelma, mutta se tuo mukanaan myös valtavasti vastuuta. Sen lisäksi, että hevonen tarvitsee hoitoa vuorokauden ympäri, sen ylläpitäminen on rahallisena kuluna huomattavasti suurempi kuin vaikkapa esimerkiksi koiran tai kissan.

Ensimmäinen suurista kuluista on tietysti hevosen ostaminen. Hyvin koulutettu ja terve ratsu voi maksaa hevosen rodusta ja taustasta riippuen useita tuhansia euroja, laatuyksilöt jopa kymppitonnin tai tätä enemmän. Kyseessä on siis suuri rahallinen investointi, tästä ei ole epäilystäkään. Tässä artikkelissa kerromme hevosen ostosta lainarahalla ja jaamme muutamia hyödyllisiä vinkkejä, jotka jokaisen tulevan omistajan tulisi pitää mielessä, kun hevosen ostaminen aiotaan tehdä lainarahalla.

Hevosen ostaminen lainarahalla: Mistä lainaa kannattaa hakea?

Yksinkertaisin vastaus kysymykseen olisi tietysti sieltä, mistä lainaa saadaan kaikkein edullisimmin. Hevosen ostoa varten käy hyvin esimerkiksi vakuudeton tai vakuudellinen kulutusluotto, jolloin voit itse päättää, mihin käyttötarkoitukseen aiot lainarahat käyttää. Vakuudellisen kulutusluoton hyvänä puolena on edullinen korkotaso, mutta tällaisen lainan saamiseksi sinun tulee esittää lainallesi erilliset vakuudet, kuten omistusasunnon tai arvopapereita. Vastaavasti voit hankkia lainalle erillisen takaajan.

Jos vakuuksien tai takaajan hankkiminen ei kuitenkaan onnistu, vakuudetonta kulutusluottoa kannattaa harkita, sillä tänä päivänä voit löytää säännöllisillä tuloilla ja puhtailla luottotiedoilla yllättävän edullista kulutusluottoa myös täysin vakuudettomana.

Laina kannattaa aina kilpailuttaa

Kulutusluottoa on helppo hakea tänä päivänä suoraan verkossa ilman erillisiä neuvotteluita tai vierailua pankin konttorissa. Edullisimman korkotason löytämiseksi laina kannattaa aina kilpailuttaa, sillä kilpailuttamisen avulla pystyt vertailemaan eri pankkien ja rahoituslaitosten lainatarjouksia keskenään, ja löytämään näiden tarjousten joukosta kaikkein edullisimmalla korolla varustetun lainan.

Lainan kilpailuttaminen auttaa siis löytämään edullisimman lainan jopa muutamassa minuutissa. Lainojen vertailemiseksi sinun ei siis tarvitse tehdä mitään erityistä – lainahakemuksen täyttämällä ja lähettämällä lainojen vertailupalvelu vertailee lainat puolestasi. Vertailun ansiosta näet myös selkeästi, mitä muita kuluja hevoslainaan liittyy, eikä lainan takaisinmaksun yhteydessä tapahdu ikäviä takaiskuja ymmärtäessäsi, että lainassa onkin jokin piilokuluja, joita et ottanut lainoja vertaillessasi huomioon.

Lainojen kilpailuttaminen on kuluttajille täysin ilmainen palvelu, joten lainat kannattaa kilpailuttaa aina, kun se vain on mahdollista. Koska hevosen omistamiseen liittyy paljon erilaisia juoksevia kuluja, tärkeintä on, että varmistat vähintäänkin, ettet tule ottaneeksi hevosen hankintaa varten liian kallista lainaa!

Back to Top
envy-blog