Yleistietoa ravihevosroduista – mikä tekee hyvän ravihevosen?

Vaikka hevoset eivät enää ole osa ihmisten jokapäiväistä elämää, on Suomessa silti vahva hevosalan harrastajakunta. Yksi suosituimmista hevoslajeista Suomessa on raviharrastus, josta pitävät muutkin kuin itse urheilijat: vuosittain raveja seuraa jopa hieman alle 700 000 henkilöä. Ravitapahtumat vetävät puoleensa monenlaisia ihmisiä pelaamaan ja nauttimaan tunnelmasta sekä ihastelemaan työstään nauttivia hevosia. Mutta millainen on hyvä ravihevonen ja mitkä ovat Suomen suosituimpia ravihevosrotuja? Lue tästä artikkelista lisää aiheesta.

Mitä hyvältä ravihevoselta vaaditaan?

Suomessa lemmikeistä ja kotieläimistä huolehditaan erittäin hyvin verrattuna moniin muihin maihin, ja tämä pätee myös ravihevosiin. Suomen Hippos ry on antanut sivuillaan hyvin tarkkaa tietoa siitä, miten ravihevosia tulee hoitaa ja miten niiden hyvinvoinnista tulee pitää huolta. Hevosenomistajat tai sellaiseksi haaveilevat saavat myös rahallista apua esimerkiksi Freedomrahoitus.fi sivustolta, jotta voivat toteuttaa hevosharrastushaaveensa. Hevosten pitäminen, varsinkin urheiluhevosten, voi olla kallistakin. Mutta millaisia ominaisuuksia luonnostaan hyvältä ravihevoselta löytyy?

Luonnostaan hyvä ravihevonen on urheilullinen ja pitää juoksemisesta – siis ravaamisesta. Nopeus on tietenkin yksi tärkeimpiä ravihevosen ominaisuuksia. Raveja harrastetaan Suomessa sekä kylmä- että lämminverisillä hevosilla. Nopeimpia ravihevosia ovat lämminveriset, joita ovat esimerkiksi amerikan- tai ranskanravuri -nimiset rodut. Kylmäverisiä rotuja ovat esimerkiksi suomenhevoset.

Hyvä ravihevonen on myös luonteeltaan ravihevonen. Se tarkoittaa sitä, että se ei pienestä hätkähdä, ja sillä on luonnostaan halua voittaa ja toimia lauman johdattajana. Kaikista menestyneimmät ravihevoset ovat radan suorittamisen jälkeen kuin uudestaan puhtia täynnä ja tuntuvat miettivän sitä, milloin pääsee uudestaan ravaamaan rataa. Hyvän ravihevosen pää kestää kilpailuhetkessä tulevaa painetta ja se jopa nauttii siitä. Itse ravisuoritus kilpailuissa kestää vain hetken, mutta se on sitäkin intensiivisepi kokemus niin hevoselle kuin ohjastajalle.

Erilaisia ravihevosrotuja

Se, voiko hevosesta tulla ravihevonen, ei ole kiinni siitä minkä rotuinen hevonen on, vaan sen luontaisista kyvyistä toimia ravihevosena. Kuitenkin monet, varsinkin menestyneet, ravihevoset kuuluvat johonkin yleisesti ravihevosharrastuksessa käytettyyn hevosrotuun. Mutta mitä ovat ne yleisesti käytetyt ravihevosten rodut?

  • Suomenhevonen

Suomenhevonen on yleisin Suomen raviharrastuksissa käytettävä kylmäverisin hevonen. Se on myös Suomen kansallishevonen. Ravurina suomenhevonen on hyvä valinta, sillä se on yksi maailman nopeimpia kylmäverisiä hevosia. Suomenhevosille tärkein ravitapahtuma on kerran vuodessa järjestettävä Kuninkuusravit, joissa kisataan parhaan tamman (kuningatar) ja parhaan orin (kuningas) tittelistä.

Suomenhevonen on ulkonäöltään vankka ja lihaksikas, mutta sopusuhtainen. Säkäkorkeus suomenhevosilla on keskimäärin 158 senttiä, mutta yksilöitä on suurempia ja pienempiä. Suomenpienhevonen on oma rotusuuntansa. Väriltään suomenhevoset ovat yleisimmin raudikoita, mutta myös ruunikoita ja erittäin tummia yksilöitä löytyy. Suomenhevonen on yleisesti näyttävä ja jäntevä yleisrotu.

  • Amerikanravuri

Amerikanravuri on ehkäpä yleisin lämminverinen hevosrotu ravimaailmassa. Amerikanravuri on nimensä mukaisesti kotoisin Amerikasta ja Kanadasta, ja tuotu sitä kautta Eurooppaan. Amerikanravuri on suomenhevosta sirompi ja hieman säkäkorkeudeltaan pienempi, mutta silti liikkuvainen ja lihaksikas. Ravurina amerikanravuri on maailman nopein hevosrotu.

  • Ranskanravuri

Toinen suosittu lämminverirotu ravimaailmassa Suomessa on ranskanravuri. Se muistuttaa paljon amerikanravuria, mutta on selkeästi isompi. Ranskanravurit on luonteeltaankin hieman pehmeämpiä kuin amerikanravurit. Vaikka ne eivät yleisesti ole yhtä nopeita, ne ovat hyvin sitkeitä ravureita ja pärjäävät kisoissa hyvin.

Back to Top