Hevosen hoito urheiluharrastuksessa

Moni urheilija tietää palautumisen tärkeyden aktiivisen treenaamisen jälkeen ja ratsastusta harrastaneet tai varsinkin siinä kilpailleet osaavat varmasti kertoa, että pitkän satulassa vietetyn päivän jälkeen on useampi lihas kipeänä ja vailla lepoa. Ratsastajat osaavat varmasti palautua itse omista treeneistään, mutta miten hevosen palautumisesta huolehditaan ja miten aktiivisesti urheilevaa hevosta hoidetaan?

Eläinsuojelulaki velvoittaa huolehtimaan hevosesta

Eläinsuojelulaissa määritetään minimivaatimukset hevosen hoidolle, jonka mukaan hevosta on muun muassa ruokittava kolme kertaa päivässä ja sen on päästävä jaloittelemaan kerran päivässä. Kilpailussa menestyäkseen hevonen tarvitsee kuitenkin huomattavasti enemmän huolenpitoa.

Hevosella on oltava hyvät lepotilat, joissa sillä on tarvittaessa myös tilaa liikkua. Hyvän pilttuun rakentamiseen kannattaakin satsata ja jos pilttuun ulkonäkö kiinnostaa, on ulkoverhouspaneeli loistava vaihtoehto pilttuun korostamiseen. Hevosella on oltava myös puhtaat tilat, joissa on hyvä ilmanvaihto ja sopiva lämpötila. Paikan melutaso ei myöskään saa jatkuvasti ylittää 65 desibeliä ja hevosen palautumisen kannalta olisi hyvä, jos sillä olisi hiljainen ja rauhallinen paikka, jossa levätä. Oman hevostallin sopivuuden voi tarkastaa tallitarkastuslomakkeen avulla maksimoidakseen hevosen hyvinvoinnin.

Liikuntaa sopivasti

Hevonen on luonnostaan runsaasti liikkuva eläin ja sen pitäminen pitkään paikallaan voi muun muassa johtaa käytösongelmiin tai lihomiseen. Erityisesti kilpahevosen täytyy saada runsaasti harjoitusta. Toisaalta on myös tärkeää, että hevonen saa lepopäiviä ja liikunta on suunniteltua. Aivan kuten ihmistenkin harjoittelussa, myös hevosten kanssa täytyy noudattaa säännöllistä ja nousujohteista harjoittelua kohti kisoja edetessä. Hevosen oma jaksaminen tulee huomioida, eikä sitä saa ylirasittaa tai pakottaa harjoittelemaan, jos se vaikuttaa väsyneeltä tai sairaalta.

Kengitys ja siistiminen

Hevosta tulee harjata päivittäin ja sen siisteydestä on huolehdittava. Kaviot tulee puhdistaa kaviokoukulla ja samalla niiden kunto tulee tarkastaa. Huonosti kiinni olevat hevosenkengät tai epäsuhtaiset kaviot voivat aiheuttaa hevosen nilkuttamista tai virheasentoja, jotka puolestaan johtavat nivelkipuihin ja sitä kautta kilpailukyvyn huononemiseen. Kengitys on hyvä jättää ammattilaiselle.

Ruokinta

Hevoselle kannattaa mieluummin antaa pienempiä määriä vähän kerrallaan, kuin syöttää se kerralla ähkyyn. Hevoset voivat fyysisesti ja henkisesti paremmin, kun niiden ruokinta jaetaan useampaan pieneen osaan. Hevosia ei saa myöskään syöttää heti liikunnan jälkeen ja ruokailun on tapahduttava päivittäin mielellään samaan aikaan. Ruokavaliota ei saa muuttaa yllättäen, vaan sitä on muutettava asteittain usean päivän aikana.

Jos hevonen syö liikaa kerralla tai ruoka on huonolaatuista, eläin voi saada ähkyn, joka aiheutuu joko kaasun kertymisestä suolistoon tai ummetuksesta. Ensiapuna hevosta voi kävelyttää ympäriinsä, mutta myös eläinlääkäriin tulee olla yhteydessä.

Terveystarkastukset

Eläinlääkäri tarkastaa hevosen kunnon aina ennen kisoja ja varmistaa, että hevonen on terve ja kilpailukykyinen, ja sen kaikki pakolliset rokotukset ovat voimassa. Hevoselta otetaan kilpailun jälkeen myös doping-näyte ja kiellettyjen aineiden löytyminen johtaa suorituksen hylkäämiseen sekä mahdolliseen kilpailuoikeuden menettämiseen.

Eläinlääkäriin kannattaa muutenkin olla yhteydessä jo ennen kisoja, jos jokin asia epäilyttää hevosen hyvinvoinnissa. Erilaisiin lihasongelmiin voidaan käyttää muun muassa hevoshierontaa, jonka suorittaa hevosalan tutkinnon suorittanut henkilö. Jos hevonen on sairas, voi eläinlääkäri myös määrätä reseptillä apteekista haettavia lääkkeitä. Lisäksi eläinlääkäri kirjoittaa hevosen omistajalle todistuksen määrätystä lääkkeestä, sen varoajasta ja syystä, miksi lääke on määrätty.

Back to Top