Ravit, laukkakilpailut ja vedonlyönti hevosurheilussa

Hevosurheilu on jo syntymästään lähtien ollut suosittu tapa harrastaa veikkausta ja rahapelejä. Selkeästi suosituimmaksi lajiksi veikkauksessa on muodostunut laukkaurheilu, joka ulkomailla, etenkin Yhdysvalloissa, on muodostunut todella suureksi ilmiöksi. Nuorten hevosten derby –kilpailuissa liikkuvat myös suuret rahasummat veikkauksen puolella.

Niin laukka- kuin ravikilpailussa veikkaaminen perustuu samaan ideaan; valitun hevosen suoriutumista kisalähdössä pyritään ennustamaan mahdollisimman tarkasti. Suomessa laukkaurheilu ei ole niin suuressa suosiossa, osittain myös hevosten turvallisuuden ja suurten loukkaantumisriskien vuoksi. Sen sijaan raviurheilu onkin Suomessa jo toisiksi katsotuin urheilulaji televioista. Raviurheilun, ja ravikisojen vedonlyönnin harrastajia siis Suomesta löytyy paljon. Aiemmin ravejen veikkausta pystyi tekemään vain vedonlyöntiin erikoistuneissa myyntipisteissä tai paikanpäällä raviareenoilla, mutta viime vuosina ravivedonlyönti on suurin osin siirtynyt internetiin, ja suomalaisia vedonlyöntisivustoja löytyy myös paljon. Veikkauksen kannalta tarkat tiedot hevosista niiden sen hetkisestä tilanteista on erittäin tärkeää vedonlyönnissä onnistumisessa, ja internet tarjoaakin hyvän alustan uusimpien tietojen saamiseen laajalti ja reaaliaikaisesti.

Kuitenkin internetissä vedonlyönti ei lyö laudalta paikanpäälle raviareenalle menemästä. Monet hevosurheilun ja siihen liittyvän vedonlyönnin harrastajista nauttivat ravikisoista tapahtumana, joka mennään kokemaan, ja paikan päällä nautitaan vedonlyönnin lisäksi tapahtuman luomasta tunnelmasta. Vaikka vedonlyönnillä yleisesti onkin ehkä hieman pahamainen leima, voi hevosurheiluun paneutuminen vedonlyönnin kautta olla myös mukava harrastus, kunhan osataan ottaa se kohtuudella.

Back to Top